sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

En muista ennen odottaneeni kesää näin kovasti. Pienetkin ovat kyselleet mökille pääsyä jo vuoden alusta. Olemmekin hyvin tyytyväisiä aikaiseen kevääseen. Päällystämättömät sivutietkin ovat jo sulaneet ja tänään otimme polkupyörät talvisäilöstä. Ja vein pyykit ulos kuivumaan. "Äiti, linnut laulaa ihanasti meille" totesi Pienin pyörälenkillä.
 
Aikakausilehdessä kehotettiin: "Sysää villapaitaprojekti jo sivuun ja tartu keveämpiin käsitöihin." Mieli tekisi, mutta luonto ei anna periksi jättää työtä kesken. Ja Pienin kyllä kyselisikin paitansa perään. Kyllä se valmistuu. Välillä annan työn levätä useamman päivän. Sitten eräänä päivänä tapahtuu paljon edistystä. Kohta se on valmis. Mutta ennen valmistumista saattaa tulla vielä useamman päivän lepovaihe.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti